Asiakkaat rakastavat halpoja hintoja. Vuosien 1970–1990 aikana eri puolella Suomea perustettiin useita halpakauppoja, joista tuli nopeasti asiakkaiden suosikkiostospaikkoja hinta-laatusuhteeltaan houkuttelevien tuotteiden ansiosta. Tokmannin historia juontaa juurensa näistä paikallisten kauppiasperheiden omistamista halpakaupan ketjuista. Vuosien varrella Tokmanni on kasvanut merkittävän kokoluokan halpakauppakonserniksi mm. liittämällä useita eri halpakauppaketjuja osaksi yhtiötä. Kauppoja Tokmanni-konsernillamme on Suomen lisäksi Ruotsissa ja Tanskassa.


Tokmannin juuret ovat eri puolilla Suomea

Vanhin Tokmanni-konsernin omistukseen vuosien varrella siirtyneistä halpakauppaketjuista on Pirkkalassa Juha ja Paula Malminen vuonna 1974 perustamana Vapaa Valinta. Vuonna 1978 Pirkko ja Hannu Vuokila perustivat Säästökuoppa-ketjun Ouluun. Vuotta myöhemmin avattiin Kajaanissa ensimmäinen Maxi-Makasiini, jonka perustivat Seppo ja Paavo Saastamoinen.

1980-luvulla nousi halpakauppoja vauhdikasta tahtia ympäri Suomen: Hyvinkäällä perustettiin Arja ja Kari Hautasen omistama Tarjoustalo vuonna 1980, Karjaalla Timo ja Tapio Halme avasivat Säästöpörssin vuonna 1985 ja Kouvolassa Seppo ja Jukka Saastamoinen perustivat Robinhoodin vuonna 1988. Itä-Suomen alueella toiminut Tokmanni, joka aluksi tunnettiin nimellä Okman Oy, perustettiin Kyösti ja Kari Kakkosen toimesta vuonna 1989.

1990-luvun alun lama ravisteli myös kaupan alaa, ja moni suomalainen kauppaketju ajautui konkurssiin. Halpakauppaa murros kuitenkin vahvisti, sillä asiakkaat arvostivat yhä enemmän edullisia hintoja. Kysyntää alkoi olla myös valtakunnalliselle halpakauppaketjulle, joka pystyisi tarjoamaan entistäkin edullisemmat hinnat sekä laajan ja mielenkiintoisen tuotevalikoiman ympäri Suomea.


Tokmanni kasvaa kansainväliseksi halpakauppaketjuksi

2000-luvun alussa Kyösti ja Kari Kakkosen omistama Tokmanni päätti laajentua valtakunnalliseksi halpakauppaketjuksi. Yrityksen omistusrakenne muuttui siten, että pääomasijoituskonserni CapMan tuli Tokmannin enemmistöosakkaaksi 60,6 prosentin osuudella, ja Kyösti ja Kari Kakkosen Joensuun Kauppa ja Kone Oy:llä oli 39,4 prosentin osuus.

Omistajuusjärjestely mahdollisti voimakkaan kasvun toteuttamisen ja pian tämän jälkeen alkoivat halpakauppojen yhdistymiset Tokmanniin. Vapaa Valinnan 35 myymälää liitettiin Tokmanniin lokakuussa 2004. Vuosien 2005 ja 2006 aikana tehtiin merkittävimmän yritysostot, kun Tokmanni hankki omistukseensa 33 Tarjoustalo-, Maxi-Makasiini- ja Maxi-Kodintukku-halpakauppaketjujen myymälää sekä 12 Robinhood-myymälää. Samassa yhteydessä Seppo Saastamoisen perheestä tuli Tokmannin omistajia (24 %) Capmanin rahaston (51 %), Kakkosten veljesten (24 %) ja toimivan johdon (vajaa 2 %) rinnalle.

Tokmanni jatkoi omistajuusjärjestelyjen jälkeen voimakasta kasvuaan. Vuonna 2005 Tokmanni osti Pekka ja Ritva Kouvon perheyhtiön Millerin, joka toimi Kylmäkoskella. Vuotta myöhemmin, vuonna 2007, konserni osti Tapio ja Timo Halmeelta 10 Säästöpörssi-myymälää.

Yritysostoissa oli taukoa noin vuosikymmenen ajan, kunnes vuoden 2018 syksyllä Tokmanni osti Ale-Makasiini-halpakauppaketjun yhdeksän myymälää. Vuoden 2019 tammikuussa Tokmannin laajensi verkostoaan Pohjois-Suomessa ostamalla neljä myymälää: Centtilän Keminmaasta, Säästökuopan Sodankylästä sekä kaksi TEX-myymälää, toisen Kemijärveltä ja toisen Rovaniemeltä. Lisäksi vuonna 2020 Tokmanni osti Perhemarket Pertti Heikkinen Ky -nimisen myymälän liiketoiminnan Pudasjärveltä ja vuonna 2021 TEX-ketjun myymälöiden liiketoiminnat Kemistä ja Torniosta. Marraskuussa 2022 Tokmanni kertoi ostaneensa Jyskän Varastomyymälä Oy:n Jyväskylän Jyskästä. Jyskän Varastomyymälän liiketoiminnon sovittiin siirtyvän Tokmannin haltuun 1.1.2023 alkaen.

Vuoden 2021 helmikuussa Tokmanni kertoi saavuttaneensa merkittävän rajapyykin, kun sen vuoden 2020 liikevaihto ylitti miljardin euron liikevaihdon rajan ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa.

Vuonna 2022 Tokmanni lanseerasi lifestylebrändi Minyn ja avasi sille ensimmäisiä Miny-nimikkomyymälöitä ja shop-in-shop-osastoja lukuisiin Tokmanni-myymälöihin.

Vuoden 2023 helmikuussa Tokmanni kertoi ostavansa kotimaisten kenkäkauppaketjujen Click Shoes Oy:n ja Shoe House Oy:n kaikki osakkeet. Alkuvuodesta 2023 näillä kenkäkauppaketjuilla on yhteensä 29 eri myymälää puolilla Suomea sekä verkkokauppa. Yhtiöiden omistuksen sovittiin siirtyvän Tokmannille 1.3.2023. 

Vuoden 2023 elokuussa Tokmanni-konserni kansainvälistyi. Konsernin omistukseen siirtyi Dollarstore, yksi Ruotsin johtavista halpakauppaketjuista. Dollarstorella oli elokuu 2023 alussa 130 Dollastore-myymälää Ruotsissa ja kaksi Big Dollar -myymälää Tanskassa.

Vuoden 2023 marraskuussa Tokmannin uusi Moreeni-logistiikkakeskus valmistui hallinto- ja logistiikkakeskuksen naapuriin Mäntsälään. Rakennukset muodostavat Tokmanni-konsernille tärkeän, peräti noin 130 000 bruttoneliömetrin laajuisen hallinto- ja logistiikkakokonaisuuden Suomessa.

Vuoden 2025 tammikuussa Tokmanni Oy allekirjoitti lisenssisopimuksen SPAR Internationalin kanssa. Myönnetty lisenssi antaa Tokmannille yksinoikeuden myydä SPAR-tuotteita ja käyttää SPAR-brändiä Suomessa.

Tokmanni-konserni on koko kasvunsa ajan perustanut aktiivisesti myös uusia myymälöitä sopiviin kauppapaikkoihin.

Tokmanni-konsernin liikevaihto nousi 1,393 miljardiin euroon vuonna 2023. Yhtiön liikevoitto oli 99 miljoonaa euroa.

 

puutarhamyymälä Tokmanni


Lisää iloisia uutisia

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä Tokmannille tuli tarve keskittää hallinto- ja logistiikkatoimintonsa yhteen paikkaan. Aiemmin toiminnot oli hajautettu eri paikkakunnille, mutta rakenne ei enää palvellut kovassa kasvussa olevan yhtiön liiketoimintaa. Vuonna 2008 Tokmanni-konserni muutti uuteen hallinto- ja logistiikkakeskukseen, joka oli rakennettu toimivien liikenneyhteyksien varrelle Mäntsälään.

Tokmannin voimakas kasvu herätti kiinnostusta pääomamarkkinasijoittajissa, ja vuonna 2012 Capman, Kakkosten yhtiö Joensuun Kauppa ja Kone Oy sekä Seppo Saastamoisen perheen Suomen RH-yhtiö, myivät osakkeensa ruotsalaisen pääomasijoitusyhtiö Nordic Capitalin perustamalle rahastolle.

Suomen RH-yhtiö, joka nykyään on Takoa Invest Oy, teki uuden sijoituksen Nordic Capitalin muodostamaan konsortioon, ja on edelleen Tokmannin suurin omistaja.

Yhtiössä tehtiin uusien omistajien toimesta suuria muutoksia, ja esimerkiksi konsernin viisi eri myymäläbrändiä yhdistettiin yhteisen Tokmanni-brändin alle. Tokmanni lanseerasi myös oman verkkokauppansa. Ostotoimintoja tehostettiin perustamalla norjalaisen Europrisin kanssa yhteinen hankintayritys Shanghaihin.

Viime vuosien yksi suurimmista merkkipaaluista on ollut Tokmannin listautuminen Helsingin pörssiin vuonna 2016.

Kesäkuun 2024 lopussa Tokmanni-konsernilla yhteensä 377 myymälää: 202 Tokmanni-myymälää, 131 Dollarstore-myymälää, viisi Big Dollar -myymälä, kuusi Miny-myymälää, 31 Click Shoes -myymälää ja kaksi Shoe House -myymälää. Myymäläketjuista Tokmanni, Miny, Click Shoes ja Shoe House palvelivat Suomessa, Dollarstore Ruotsissa ja Big Dollar Tanskassa. Tokmannin toimintaa tukevat Tokmanni- ja Click Shoes -myymäläketjujen verkkokaupat.

Vaikka Tokmanni-konserni on vuosien saatossa kasvanut ja uudistunut monella tavoin, on toiminnan perusajatus kuitenkin pysynyt kirkkaana koko ajan. Edullinen hintataso sekä laaja ja mielenkiintoinen tuotevalikoima vetävät yhä edelleen asiakkaita puoleensa.


 



Tokmannin historia lyhyesti

  • 1974 Vapaa Valinta perustetaan Pirkkalassa
  • 1978 Säästökuoppa perustetaan Oulussa
  • 1979 Maxi-Makasiini perustetaan Kajaanissa
  • 1980 Tarjoustalo perustetaan Hyvinkäällä
  • 1985 Säästöpörssi perustetaan Karjaalla
  • 1988 Robinhood perustetaan Kouvolassa
  • 1989 Tokmanni perustetaan
  • 1995 Milleri perustetaan Kylmäkoskelle, Kauppavirrat Oy:n kuusi myymälää siirtyy Tokmannin omistukseen
  • 1999 Maxi-Kodintukku perustetaan
  • 2004 Vapaa Valinta Oy:n myymälöitä liitettiin konserniin, Capman Tokmannin enemmistöosakkaaksi
  • 2005 Robinhood Oy:n ja Tarjousmaxin myymälöitä liitettiin konserniin
  • 2006 Milleri Oy:n Kylmäkosken myymälä ja Säästökuoppa Oy:n myymälöitä liitettiin konserniin
  • 2006 Tokmanni-konserni perustetaan, Tokmanni ostaa Milleri-myymälän ja neljä Säästökuoppaa
  • 2007 Säästöpörssi -ketjun myymälöitä liitetään konserniin
  • 2008 Mäntsälän logistiikkakeskus avataan
  • 2009 Maahantuontiliike Pick-Import Oy rekisteröitiin osaksi Tokmanni-konsernia. Kyösti Kakkonen siirtyi toimitusjohtajan tehtävistä hallitukseen, Tokmannin toimitusjohtajaksi tulee Heikki Väänänen.
  • 2011 Tokmannin verkkokauppa avataan
  • 2012 Nordic Capitalin muodostama konsortio ostaa Tokmannin osakekannan, myyjinä Capman Oy rahasto, Kari ja Kyösti Kakkosen Joensuun Kauppa ja Kone Oy sekä Seppo Saastamoisen perheen omistama Suomen RH-yhtiö (nyk. Takoa Invest Oy). Saastamoiset sijoittivat uuteen Nordic Capitalin muodostamaan Tokmanni-kokonaisuuteen 10 prosenttia. Nordic Capitalin osuus oli 85 % ja toimivan johdon 5 %. 
  • 2013 Yhteistyö Europrisin kanssa yhteisen hankinnan osalta Shanghaissa alkaa
  • 2015 Kaikki myymälät uudistettu Tokmanni-brändin alle
  • 2016 Tokmanni listautuu pörssiin
  • 2017 Harri Sivula on hallituksen puheenjohtajan roolin ohella Tokmannin vt. toimitusjohtaja
  • 2018 Tokmannin toimitusjohtajana aloittaa Mika Rautiainen. Tokmanni ostaa Ale-Makasiini -ketjun.
  • 2019 Tokmanni ostaa Centtilän, Säästökuopan sekä kaksi TEX-myymälää
  • 2020 Tokmanni ostaa Perhemarket Pertti Heikkinen Ky -myymälän
  • 2021 Tokmanni kertoo liikevaihtonsa yltäneen ensimmäistä kertaa miljardiin euroon vuonna 2020. Lisäksi yhtiö ostaa TEX-ketjun myymälät Torniosta ja Kemistä. Tokmannin liikevaihto nousee 1 142 miljoonaan euroon ja liikevoitto 106 miljoonaan euroon.
  • 2022 Tokmanni ostaa Jyskän Varastomyymälä Oy:n liiketoiminnan Jyväskylän Jyskästä. Aiemmin Jyskän Varastomyymälänä tutuksi tulleen myymälän liiketoiminnot siirtyvät Tokmannille 1.1.2023. Helmikuussa Tokmanni lanseeraa lifestylebrändi Minyn ja avaa sille neljä Miny-nimikkomyymälää ja shop-in-shop-osastot 20 Tokmanni-myymälään.
  • 2023 Keväällä Tokmanni ostaa kotimaisten kenkäkauppaketjujen Click Shoes Oy:n ja Shoe House Oy:n kaikki osakkeet sekä pukeutumisen tuotteistaan tutun Catmandoo-brändin. Lisäksi kesällä Tokmanni-konserni ostaa Ruotsin johtaviin halpakauppaketjuihin kuuluvan Dollastoren. Dollarstoren siirtyessä Tokmannin omistukseen elokuussa 2023 halpakauppaketjulla on 130 Dollarstore-myymälää Ruotsissa ja kaksi Big Dollar -myymälää Tanskassa. Marraskuussa Tokmannin uusi Moreeni-logistiikkakeskus valmistuu hallinto- ja logistiikkakeskuksen naapuriin Mäntsälään.
  • 2025 Tokmanni Oy allekirjoitti lisenssisopimuksen SPAR Internationalin kanssa. Myönnetty lisenssi antoi Tokmannille yksinoikeuden myydä SPAR-tuotteita ja käyttää SPAR-brändiä Suomessa.


Sivu päivitetty: 24.01.2025