Osakkeenomistajien nimitystoimikunta
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tehtävänä on valmistella hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiökokouksille.
Nimitystoimikunta koostuu yhtiön neljän suurimman osakkeenomistajan nimeämistä edustajista sekä yhtiön hallituksen puheenjohtajasta asiantuntijajäsenenä. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on vuosittain niillä neljällä osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on Euroclear Finland Oy:n pitämän yhtiön osakasluettelon perusteella suurin syyskuun 1. työpäivänä, kuitenkin siten, että mikäli osakkeenomistaja, joka on hajauttanut omistustaan esimerkiksi useisiin rahastoihin ja jolla on arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus ottaa nämä omistukset huomioon ilmoittaessaan omistusosuutensa muutoksista, esittää viimeistään elokuun 31. päivänä yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön, lasketaan tällaisen osakkeenomistajan useisiin rahastoihin tai rekistereihin merkityt omistukset yhteen nimeämisoikeuden ratkaisevaa ääniosuutta laskettaessa. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta.
Nimitystoimikunnan ensimmäisen kokouksen koollekutsujana toimii yhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja nimitystoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Nimitystoimikunnan tulee antaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle vuosittain, viimeistään seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän tammikuun 31. päivänä. Toimikunnan jäsenten toimikausi päättyy ehdotuksen mukaan vuosittain uuden toimikunnan tultua nimetyksi. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenille ei makseta kokouspalkkioita.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano
Tokmanni Group Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset valmistelevaan nimitystoimikuntaan osakasluettelon 2.9.2024 perusteella neljän suurimman osakkeenomistajan nimeämät edustajat.
Neljä suurinta osakkeenomistaja ovat nimenneet seuraavat jäsenet nimitystoimikuntaan:
- Takoa Invest, Jari Sonninen
- Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Hanna Kaskela
- Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Esko Torsti
- Evli Rahastoyhtiö, Ville Tiainen
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä toimii Tokmanni Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Saastamoinen.